Sopiiko lihavuusleikkaus sinulle?

Testaa sopivuutesi »

Eläma lihavuusleikkauksen jälkeen

Sairaalassa

Leikkauspäivänä

Leikkaushuoneessa olette 1–2 tuntia ja sen jälkeen joitakin tunteja heräämössä, jossa Teidän elintärkeitä osoittajianne ja vointianne seurataan. Tästä ajasta muistatte todennäköisesti vähän, jos lainkaan. Nukutuksen vaikutuksen päättymisen jälkeen voitte tuntea epämukavuutta, pahoinvointia tai kipua, jota lievitetään särkylääkkeillä. On tärkeää nousta pystyyn ja kävellä leikkauksen jälkeen ensi tilassa. Se ennaltaehkäisee trombien ja hengitysvaikeuksien syntyä, nopeuttaa narkoosin vaikutuksen ohi menoa, parantaa suoliston toimintaa ja hengitystä. Tavallisesti emme jätä vatsaonteloon dreenejä emmekä asenna virtsarakon katetria. Tämä nopeuttaa potilaiden liikkeelle lähtöä leikkauksen jälkeen.

Tärkeää! 3-4 tunnin kuluessa leikkauksen päättymisestä täytyy istua, nousta ja kävellä. 

Vettä voi juoda jo 2-3 tunnin päästä leikkauksesta. Se parantaa vointia ja välttää suun kuivuutta. Juokaa hitaasti, pienin siemauksin n. 200 ml tunnissa. Kivun tai muun epämukavuudentunteen yhteydessä ilmoittakaa siitä sairaanhoitajalle. Virtsanne saattaa 24 tunnin aikana leikkauksesta olla väriltään vihertävää tai sinertävää. Se johtuu väriaineesta, jota käytetään mahalaukun ommelten testaamisessa leikkauksen aikana. Kyseessä on normaali, vaaraton ja itsestään ohimenevä ilmiö.

Tärkeää! Valitkaa itse vuoteessa itsellenne sellainen makuuasento, josta pidätte: selin, kyljellä tai vatsalla.

Leikkausta seuraavana päivänä

Tunnette olonne hieman rasittuneeksi, mutta kipu on lähes kadonnut. Tänä päivänä Teidän täytyy kävellä vähintään yksi tunti, juoda päivän aikana yksi litra vettä ja käydä suihkussa. Teidän haavanne on ommeltu ihonsisäisin ompelein ja tähän mennessä se on jo sulkeutunut hermeettisesti ja sietää juoksevaa vettä.

Toisena päivänä leikkauksen jälkeen

Vointi on huomattavasti parempi, olette nukkunut hyvin ja kipua ei käytännössä ole. Juomaksi tarjotaan jogurttia, mehua ja vettä. Suolikaasut poistuvat. Liikutte, olette aktiivinen ja Teillä on sairaalassa pitkästyttävää. Hyvä päivä lähteä kotiin. suosittelemme kuitenkin, että mahdollisuuksien mukaan joku tulisi sairaalaan Teitä vastaan.

Haavojen hoito kotona

Haavan reunoja lähennetään toisiinsa ihonsisäisillä kosmeettisilla ompeleilla. Haava on hermeettinen 24 tunnin kuluttua sulkemisesta, ts. sietää juoksevaa vettä. Ensimmäiseksi vuorokaudeksi haavaan asetetaan ommelten lisäksi myös tukevia strippejä eli pieniä haavan reunoja toisiinsa lähentäviä laastareita. Ne voi poistaa ensimmäisen pesun jälkeen (24 tunnin kuluttua leikkauksesta). Haavainfektiota ja muita haavaongelmia lihavuusleikkauksien jälkeen esiintyy harvoin. Jos olette haavojenne vuoksi huolissanne, ottakaa meihin rohkeasti yhteyttä.

Laastarin vaihto

Pitäkää haavalaastari puhtaana ja kuivana. Vaihtakaa laastari heti, kun se on kastunut verestä tai haavan eritteestä tai on irronnut haavasta. Haavan käsittely antiseptisillä aineilla ei ole tarpeen. Suihkussa voitte käydä 24 tunnin kuluttua leikkauksesta. Irrottakaa laastari ennen peseytymistä. Peskää haavat juoksevalla haalealla vedellä, antakaa haavan ja haavaa ympäröivän ihon kuivua ilmassa tai kuivatkaa ne hellävaraisesti tupsuttaen. Välttäkää haavan venyttämistä ja hankaamista. Asettakaa kuivaan haavaan uusi laastari. Laastari tulee vaihtaa joka kerta suihkussa käymisen jälkeen tai joka toinen päivä, kunnes leikkauksesta on kulunut seitsemän päivää.

Tärkeää! Haavalankoja Teidän ei tarvitse poistaa, sillä käytämme aina piilotettuja ja itsesulavia kosmeettisia ompeleita.

Ravitsemus lihavuusleikkauksen jälkeen

Tärkeää! Yksityiskohtaiset kirjalliset ravitsemussuositukset saatte ravitsemusneuvojalta jo ennen leikkausta. Lukekaa ne läpi!

1-14 päivää leikkauksesta:

ainoastaan nestemäistä tai soseutettua ruokaa, 2-3 ruokalusikallista kerrallaan 1-1,5 tunnin välein. Ravinnon koostumusta ei rajoiteta, mutta alusta alkaen on suositeltavaa nauttia soseutettuja liharuokia, maitorahkaa ja muita runsaasti valkuaista sisältäviä ruokia. Nestettä on nautittava vähintään 1200 ml vuorokaudessa ja kuumalla ilmalla 2000 ml vuorokaudessa. Juo siemaus kerrallaan ja usein korkeintaan 200 ml tunnissa. Ruokailun jälkeen  on odotettava 20 minuuttia ennen nesteen nauttimista. Tänä aikana suosittelemme proteiineja sisältäviä ravintolisiä.

15-30 päivää leikkauksesta:

ruoan lisäksi voi syödä pehmeitä tai hienonnettuja ruokia (esim. jauhelihakastike, laatikot, keitot, kana ja kala), jotka on pureskeltava huolellisesti ennen nielemistä. Ruokailun on tapahduttava 4-6 kertaa päivässä ja annosten koko valitaan oman kunnon mukaan (kylläisyydentunteen saavuttamiseen saakka) – yleensä noin 70-100 ml kerrallaan. Jatkakaa vitamiinien ja ravintolisien käyttöä, aloittakaa kalsiumin ja rautavalmisteiden käyttö.

Ruokavalio alkaen 5. viikosta leikkauksen jälkeen (Sleeve-leikkauksen osalta alkaen 7. viikosta):

Nestemäisistä ja soseutetuista ruoista on suositeltavaa luopua tässä vaiheessa ja siirtyä syömään kiinteää ruokaa. Ruokailukertoja tulisi olla 4-6 päivässä. Ruoka on nautittava hitaasti ja jokainen suupala on pureskeltava huolellisesti. Syömistä ja juomista ei edelleenkään suositella samanaikaisesti, vaan neste tulisi nauttia 20 minuutin kuluttua ruokailusta. Päivittäin tulisi nauttia proteiinia vähintään 80 grammaa. Hyviä proteiininlähteitä ovat liha, kala, maitorahka ja muut maitotuotteet sekä kananmunat. 80 grammaa puhdasta proteiinia saa esimeriksi 180 g naudanlihasta.

Tärkeää! Kuusi tärkeintä ravitsemussuositusta:

  • syökää terveellisesti
  • syökää ennen kaikkea runsaasti proteiineja sisältävää ruokaa
  • pitäkää verensokerinne taso vakaana
  • juokaa riittävästi vettä
  • älkää napostelko
  • minimoikaa makean käyttönne

Vitamiinien korvaava saanti

Kaikille leikatuille potilaille suositellaan koko loppuelämän jatkuvaa monivitamiinien ja hivenaineiden nauttimista niiden saannin ja imeytymisen mahdollisen heikentymisen kompensoimiseksi leikkauksen jälkeen.

Mahalaukun ohitusleikkauksissa (laparoscopic gastric bypass) käyneiden potilaiden tulisi saada vähintään 200 % suositellusta päivittäisestä annoksesta. Päivittäisen monivitamiinien tulisi sisältää vähintään 0,4 mg foolihappoa, seleeniä, sinkkiä ja 36 mg rautaa. Lisäksi on varmistettava päivittäin 400-800IU D-vitamiinin saanti, 200-350 mikrogrammaa B 12-vitamiinia ja 1200-2000mg kalsiumsitraattia. Aiemman tai leikkauksen jälkeen ilmenneen raudanpuutteen ollessa kyseessä, on nautittava myös rautavalmistetta (esim. rautasulfaatti) ) 100-200 mg päivässä. Alkoholi. Tutkimusten mukaan bariatrisen kirurgian potilailla on erityisesti mahalaukun ohitusleikkauksen ollessa kyseessä havaittu entistä korkeampi alkoholiriippuvuuden riski.

Mahalaukun tilavuutta vähentävät leikkaukset (sleeve, mahalaukun plikaatio, mahapanta): vähintään 100 % suositellusta päivittäisestä tarpeesta. Multivitamiinin päivittäisen annoksen tulisi sisältää vähintään 0,4 mg foolihappoa, 18 mg rautaa, sinkkiä ja seleeniä. Lisäksi tulee käyttää joka päivä n. 1000IU D-vitamiinia, 1200-2000 mg kalsiumsitraattia tai kalsiumkarbonaattia.

  • D3-vitamiini 30 mikrogrammaa 1 tabletti 1 kerran päivässä (tabletit tai öljytipat)
  • Ferrum Lek 100 mg x 1 joka toinen päivä tai Ferretab Comp 152 mg x 1 joka päivä

Raskaus leikkauksen jälkeen

Raskaaksi tulo ei ole suositeltavaa 12-18 kuukauden kuluessa leikkauksesta. Tänä aikana tulee käyttää toimivia ehkäisyvälineitä. Jatkossa raskaaksi tuloon tarvitaan ehdottomasti foolihapon ym. vitamiinien taajempaa seurantaa ja lisäkäyttöä. Mikäli raskaaksi tulo tapahtuu, suosittelemme ilmoittamaan siitä välittömästi omalle ravitsemusneuvojalle ja sopimaan konsultointiaika. Suunnitellun raskaaksi tulon yhteydessä on mahdollista suorittaa analyysit ennen hedelmöittymistä ja tästä syystä suosittelemme juuri tätä. Edellä kerrotusta huolimatta on tutkimusten perusteella raskaaksi tulon todennäköisyys lihavuusleikkauksen jälkeen suurempi ja raskauden ja synnytyksen riskit pienempiä. Meidän praktiikassamme on kymmeniä naisia, jotka ovat tulleen raskaiksi lihavuusleikkauksen jälkeen ja ovat synnyttäneet onnellisesti.

Liitännäissairaudet ja lääket

Kaikkien leikkauksien suhteen on huomioitava se, että liitännäissairauksien eteneminen voi muuttua merkittävästi ja siihen saakka käytetyt hoitomenetelmät on arvioitava uudelleen (erityisesti diabetes). Tästä syystä leikkauksesta on ilmoitettava viivyttelemättä omalle lääkärille tai hoitavalle lääkärille.

Lihavuusleikkaus muuttaa Teidän lääkkeiden käyttöänne jatkossa. Lukuisat yleisesti käytettävät tulehduksen vastaiset ja särkylääkkeet (ibuprofeeni, diklofenaakki, ketoprofeeni) ärsyttävät bypass-leikkauksen jälkeen mahalaukkua ja lisäävät mahahaavan riskiä. Siksi bypass-leikkauksessa käyneiden potilaiden tulisi välttää tällaisen lääkkeen pitkäaikaista käyttöä. Sama koskee salisyylihappoa (aspiriini) ja joitakin osteoporoosilääkkeitä. Mahdollisia riskejä ja hyötyä tulee arvioida jokaisen potilaan osalta erikseen, kysykää neuvoa omalta lääkäriltänne.

Tärkeää! Lyhytaikaisen (2–3 päivää) ja sattumanvaraisen käytön osalta ibuprofeenin ja muiden särkylääkkeiden käyttö on sallittua.

Pitkäaikaisten särkylääkkeiden tarpeen yhteydessä tulisi suosia mahalaukkua vahingoittamattomia koksibia (Arcoxia), parasetamolia tai tarvittaessa opiaattia (tramadoli). Vaikuttavaa ainetta hitaasti vapauttavat lääkkeet voivat leikkauksen tyypistä riippuen olla tehottomia, koska tällaisten lääkkeiden imeytymisaika on tavallisesti 2–12 tuntia ja ne saattavat läpäistä ruoansulatuskanavan ennen lopullista imeytymistään. Sama koskee päällystettyjä tabletteja ja kapseleita, koska päällys ei ehdi suolessa hajota ja lääke poistuu kehosta ennen kuin se imeytyy. Suun kautta otettavien ehkäisyvälineiden imeytyminen ei välttämättä ole leikkauksen jälkeen tehokasta ja siksi veressä ei saavuteta tarvittavaa vaikuttavan aineen määrää. On suositeltavaa käyttää muita välineitä, esimerkiksi ehkäisylaastareita tai kohdunsisäisiä ehkäisyvälineitä.

Painonmenetys, pysähtyminen ja -nousu.

Leikkaustyypistä riippumatta painonnousun riski säilyy koko elämän. Pitkällä tähtäyksellä potilaista jopa 70 %:lla paino alkaa vuosien kuluessa hitaasti nousta, mutta siitä huolimatta huomattava (enemmän kuin puolet ylipainosta) painonmenetys säilyy pääosalla (80-90 %) potilaista elämän ajan.

Leikkauksen jälkeen tapahtuvan painonnousun voivat aiheuttaa:

  • Ravitsemussuositusten noudattamatta jättäminen
  • Mahalaukun laajentuminen, jonka tuloksena nautitte enemmän kaloreita. Tämä saattaa liittyä syömiseen kylläisyydentunteen saavuttamisen jälkeen joko lohdutukseksi, ajanvietteeksi tai alkoholin vaikutuksen alaisena.
  • Alkoholin liikakäyttö
  • Vähäinen fyysinen aktiivisuus
  • Tietyt lääkkeet

Tärkeää! Painonmenetyksen säilyttämiseksi, terveydentilan paranemiseksi ja painonnousun ennaltaehkäisemiseksi seuratkaa ravitsemussuosituksia ja olkaa fyysisesti aktiivinen.

Suoritimme vuonna 2015 tutkimuksen Pohjois-Viron Aluesairaalassa (Põhja-Eesti Regionaalhaigla) vuosina 2005-2009 leikatuista potilaista, joilla leikkauksesta oli kulunut vähintään viisi vuotta. Bypass-leikkauksen jälkeen heidän keskimääräinen painonmenetyksensä oli 68 % ylipainosta, joka on verrattavissa kansainvälisessä erikoisalan kirjallisuudessa julkaistuun.

Painonmenetyksen pysähtyminen

Lähes kaikilla potilailla ilmenee vuoden kuluessa leikkauksesta (jolloin painon pitäisi jatkuvasti laskea) kausia, joina paino ei muutu. Sellainen voi kestää päiviä ja viikkoja. Elimistö tallentaa muistiinsa painon Teidän elämänne aikana ja asettaa sen säilyttämisen tavoitteekseen. Kuvitelkaa tilannetta, jossa termostaatti on säädetty epäterveellisen korkeaan lämpötilaan. Kehossamme on noin 10 erilaista painoon ja sen säilyttämiseen vaikuttavaa vipua. Lihavuusleikkauksen seurauksena elimistö on pakotettu kääntämään painotermostaattia ns. viileammäksi eli matalammalle painolle. Se ei tapahdu tavallisesti yhdellä kertaa ja keho kokeilee erilaisia tasapainopisteitä yrittäen säilyttää niitä tilapäisesti ja aiheuttaen toisinaan painonmenetyksen pysähtymistä. Kyseessä on normaali ja ohimenevä ilmiö, suhtautukaa siihen rauhallisesti, niin jonkin ajan kuluttua näette, että paino alkaa taas pudota.

Tärkeää! Tilapäinen painonmenetyksen pysähtyminen ei ennusta hoidon epäonnistumista eikä riittämätöntä painonmenetystä jatkossa.

Tarkastukset ja analyysit leikkauksen jälkeen

Kaikkein parhaiten Teitä auttaa päivittäin lihavuuskirurgiapotilaiden, heidän murheidensa ja ilojensa kanssa tekemisissä oleva asiantuntija. Se voi olla Teidän kirurginne, erikoistunut sairaanhoitaja tai kliininen ravitsemusneuvoja.

Ensimmäisen leikkausta seuraavan vuoden aikana leikannut kirurgi määrittelee tarkastusten määrän ja suoritettavat tutkimukset suoritetun leikkauksen sekä potilaan tilan mukaan. Kirurgin tai oman lääkärin vastaanotolla on käytävä objektiivista tarkastusta sekä verikokeita varten vähintään kaksi kertaa ensimmäisen vuoden kuluessa: esimerkiksi 3-6 kuukauden kuluttua ja sitten 12 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Myöhemmin  kerran vuodessa:

 

  • verenkuva
  • glukoosi, HbA1c (diabeetikoilla)
  • maksa-arvot (alkaalinen fosfataasi, bilirubiini Y-GT, ASAT,ALAT)
  • munuaisarvot (kreatiniini, urea)
  • B12,D3 25 (OH), foolihappo
  • parathormoni, Ca, iCa,Na, K
  • ferritiini, rauta
  • albumiini, yleisvalkuainen

Liikunta

Tärkeää! Säännöllinen kuntoilu ja liikkuminen on pysyvän painonpudotuksen avain.

Liikkuminen auttaa pudottamaan painoa ja säilyttämään painonpudotuksen. Liikkukaa sairaalasta kotiin päästyänne vähintään 60 minuuttia päivittäin. Valitkaa alkuun hitaampi tempo ja nostakaa kestävyyden kasvaessa tempoa itsellenne sopivaan vauhtiin. Kuuden viikon kuluttua on oikea aika aloittaa intensiivisemmät säännölliset harjoitukset, joihin kuuluvat lihaksia vahvistavat sekä joustavuutta ja kestävyyttä lisäävät harjoitukset. Harjoitelkaa vähintään kolme kertaa viikossa ja ainakin kolme tuntia viikossa (sauvakävely, pöyräily, uinti, fitness jne). Harjoittelun tulee olla aerobista, ts. intensiivisyydellä, joka sallii normaalin keskustelun harjoituksen aikana.

Tutkimukset osoittavat, että potilaat, jotka kuntoilevat vähintään 120 minuuttia viikossa, ovat menettäneet keskimäärin 4 kg enemmän painoa kuin ne, jotka eivät sitä tee. Painonmenetyksen ohella fyysisellä aktiivisuudella on lisäksi paljon muita myönteisiä terveysvaikutuksia.

Dumping-oireyhtymä

Dumping-oireyhtymä on yhdistelmä erilaisia epämiellyttäviä oireita, joita aiheutuu 30-90 minuutin kuluttua syömisestä. Dumping-oireyhtymän oireita voivat olla ripuli, pahoinvointi, sydämen tykytys, huimaus. Sen aiheutumisen syitä ei täysin tunneta. Yksi todenäköinen syy on ruoan nopea liikkuminen mahalaukusta ohutsuoleen. Dumping-oireyhtymä liittyy monosakkaridien (makea) tai sellaisten hiilihydraattien, joiden glykeeminen indeksi on korkea, syömiseen (peruna, banaanit, rusinat, vaalea leipä, ohukaiset, valkoiset makaronit, manna, perunalastut, valkoinen riisi, pikakaurahiutaleet, maissihiutaleet, mysli, sokeri ja makeiset, makeat juomat). Samoin maitotuotteiden, joidenkin rasvojen ja paistettujen ruokien syömisen yhteydessä. Tällaisten ruokien nopea liikkuminen mahalaukusta ohutsuoleen aiheuttaa joukon fysiologisia prosesseja: esimerkiksi veren sokeritason vaihtelua, nesteen uudelleen jakautumista, hormonaalisia muutoksia.

Tärkeää! Dumping-oireyhtymän aiheutuminen on mahdollista sekä bypass- että sleeve-leikkauksen jälkeen. 

Dumping-oireyhtymä ei ole välttämättä ole paha. Jos dumping-oireyhtymä ilmenee monosakkarideja sisältävien ruokien jälkeen, potilas hyvin todennäköisesti välttää sellaisia ruokia jatkossa. Se on suojamekanismi, joka sanoo: „Minun ei olisi pitänyt sitä syödä ensimmäiselläkään kerralla ja en varmasti syö sitä enää toiste”. Monosakkaridit vähentävät painonmenetystä ja niitä tulee päivittäisessä ruokavaliossa välttää. Huonoa on se, että dumping-oireyhtymä huonontaa vointia, sen voi sekoittaa muihin terveysongelmiin, se on häiritsevä ja toisinaan vaikeasti vältettävä. Onneksi dumping-oireyhtymä ei tavallisesti vaadi hoitoa ja sen lievittämiseen riittää ravitsemustottumusten muuttaminen.

Tärkeää! Dumping-oireyhtymä voi ilmetä kahdella tavalla. Varhainen dumping syntyy 10–30 minuuttia ja myöhäinen 1–3 tuntia syömisen jälkeen.

Varhainen dumping-oireyhtymä syntyy, kun ruoka (erityisesti hyvin sokeripitoinen ruoka) liikkuu nopeasti ohutsuoleen, jonka seurauksena neste (vesi) vedetään verisuonista ohutsuoleen. Nesteen uudelleen sijoitus onkin varhaisen dumping-oireyhtymän oireiden (ilmavaivat, ripuli, huimaus, sydämen tykytys, pulssin nopeutuminen, hikoilu, pahoinvointi, oksentelu) aiheuttaja.

Myöhäinen dumping-oireyhtymä johtuu hypoglykemiasta (matala verensokeri). Kun syödään paljon runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokaa, ohutsuolesta imeytyy verenkiertoon paljon sokeria. Elimistö vastaa siihen vapauttamalla suuremman ja liiallisen määrän insuliinia ja verensokerin taso laskee normin alapuolelle. Oireina on ärtyneisyys, ripuli, huimaus, pyörtyminen, heikkous, sydämen tykytys, keskittymisvaikeudet, voimakas näläntunne, hikoilu.

Hiustenlähtö

Hiustenlähtöä saattaa syntyä kaikenlaisen suuren painonmenetyksen yhteydessä, samoin myös lihavuusleikkauksen jälkeen. Sitä syntyy tavallisesti elimistön leikkauksesta kuntoutumisen, nopean painonmenetyksen ja uuteen elämäntapaan sopeutumisen aikana kolmannesta kuudenteen leikkausta seuraavana kuukautena. Leikkauksesta ja painonmenetyksestä johtuva fysiologinen stressi aiheuttaa ravintoaineiden liikkumisen kehossa elintärkeisiin elimiin (esimerkiksi sydän ja aivot). Tämän tuloksena hiustenkasvu voi pysähtyä ja 30–40 prosenttia hiusten follikkeleista uhrataan. Hiustenlähtö kestää harvoin kauemmin kuin kuusi kuukautta. Hiustenlähtö loppuu, kun kehon paino ja ravitsemus vakiintuvat. Tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Tämä on ohimenevä tila ja koskaan kaikki hiukset eivät lähde. Käyttäkää riittävästi proteiineja, sillä proteiini on hiusten tärkein rakennusmateriaali. Proteiinin lisäksi hiustenlähtö liittyy myös rautaan, sinkkiin, rasvahappoihin, B12-vitamiiniin ja biotiiniin. Hiustenlähdön ennaltaehkäisemiseksi on tärkeää käyttää Teille suositeltuja vitamiineja ja kivennäisaineita.

Alkoholi

Säännöllinen alkoholin käyttö lihavuusleikkauksien jälkeen ei ole suositeltavaa. Välttäkää päivittäistä tai jokaviikkoista alkoholinkäyttöä. Tärkeimpiä syitä on kolme:

  1. Alkoholi sisältää paljon kaloreita, mutta ei tarvittavia ravintoaineita, ja juominen toimii painonmenetyksen tavoitteiden vastaisesti. Esimerkiksi lasillinen viiniä sisältää kaksi kertaa enemmän kaloreita kuin lasillinen limonadia. Alkoholi on eräs painon uudelleen nousun syistä lihavuusleikkauksien jälkeen.
  2. Lihavuusleikkauksessa, erityisesti mahalaukun bypass-leikkauksessa käyneet potilaat ovat alttiimpia alkoholiriippuvuudelle kuin muu väestö. Tilanteessa, jossa ruoan ja syömisen stressiä, ärtyneisyyttä tai masennusta rauhoittava rooli on lihavuusleikkauksen jälkeen muuttunut tai jopa kadonnut, saattaa syntyä tarve etsiä „apua“ muualta, esimerkiksi alkoholista. Eniten vaarassa ovat miehet ja säännöllisesti alkoholia käyttävät. Alkoholin kynsiin voivat leikkauksen jälkeen sattua myös naiset ja ne, jotka eivät aiemmin alkoholista välittäneet. Kaikkein vaarallisin aika on 2-3 vuotta leikkauksen jälkeen. USA:ssa suoritettu tutkimus osoitti, että samalla kun tavallisessa väestössä alkoholista riippuvaisia oli 6 %, niin lihavuusleikkauspotilaiden joukossa heitä oli 8 %.
  3. Alkoholin vaikutus leikkauksen jälkeen saattaa olla arvaamaton ja muuttaa juomisen vaaralliseksi. On osoitettu, että bypass-leikkauksen jälkeen alkoholimäärä veressä kohoaa nopeammin ja pienemmän käytetyn määrän jälkeen kuin ennen leikkausta, ja alkoholi pysyy veressä kauemmin. Käytännössä se voi merkitä ajokortin menettämistä sellaisen alkoholimäärän nauttimisen vuoksi, joka aiemmassa elämässä oli „viatonta“.

Tärkeää! Alkoholin käyttö lihavuusleikkauksen jälkeen ei ole kiellettyä, mutta emme suosittele sitä.

Suhteet ja tunteet

Olkaa valmiina mielialan vaihteluun ja muutuksiin. Nopea painonmenetus vaikuttaa elimistön mies- ja naishormonien (testosteroni, progesteroni, estrogeeni) sekä kilpirauhashormonin tasapainoon.

Kilpirauhashormonin tason kohoaminen lihavuusleikkauksen jälkeen on myönteistä, se nopeuttaa aineenvaihduntaa muuttaen Teidät aktiivisemmaksi ja energisemmäksi. Sukuhormonien suhteen muutos nopean painonmenetyksen kautena voi kuitenkin aiheuttaa erilaisia hankalia mielentiloja ja kielteisiä tunteita kuten masennus, viha, toivottomuus ja katumus, ja näin varsinkin ensimmäisenä vuotena. Oma osansa on epärealistisilla odotuksilla, odotettua pienemmällä tai hitaammalla painonmenetyksellä ja muodostuvalla roikkuvalla iholla.

Sosiaaliset tilanteet saattavat aiheuttaa epämukavuudentunnetta, koska aiemmin totuttu syöminen ja juominen ei ole mahdollista ja ette kuitenkaan halua kaikille läsnäolijoille kertoa leikkauksesta, jossa kävitte. Ylipainoisilla henkilöillä (ml. lihavuusleikkauspotilailla) esiintyy keskimääräistä enemmän aiemmin diagnosoimattomia ja hoitamattomia mielenterveyshäiriöitä (ärtyneisyys, masennus, syömishäiriöt), jotka voivat leikkauksen jälkeen syventyä. Asiallisella psykologisella ja psykiatrisella avulla ne ovat pääsääntöisesti voitettavia ja ohimeneviä. Suhteet perheeseen ja ystäviin voivat muuttua, sillä nämä eivät ole tottuneet ns. uuteen Teihin. Joissakin tapauksissa vartalon muodon ja itsetunnon muutokset parantavat potilaan seksuaalielämää ja lisäävät suhteessa läheisyydentunnetta. Samalla Teidän suhteenne toinen osapuoli saattaa muutoksen vuoksi tuntea itsensä uhatuksi.

Stressi, huolet, ärtyneisyys, kyllästyminen ja masennus vaikuttavat ruokailukäyttäytymiseemme, vaikka emme sitä aina itse tiedostaisikaan.

Tärkeää! Jos löydätte leikkauksen jälkeen itsenne syömässä siitä huolimatta, että vatsa on täynnä ja näläntunnetta ei ole, tai syötte tietoisesti hermojännityksen rauhoittamiseksi, suosittelemme konsultoimaan oman kirurginne, ravitsemusneuvojan tai ammattitaitoisen psykologin kanssa. Tällaiset tilanteet ovat tavallisesti menestyksellisesti ratkaistavissa. 

Edeltäkäsin tietäen, itseä ja läheisiä ennakolta varoittaen ja tarvittaessa apua kysyen on muutoksista helpompaa selvitä. Painon vakiintuessa 1-2 vuoden kuluessa leikkauksesta myös hormoni- ja tunnetasapainokin onneksi saapuvat.

On hyvä tietää, että lukuisat potilaat eivät koskaan valita tunnetasapainoon liittyvistä ongelmista ja kokevat nopean muutoksen aikana pääasiallisesti myönteisiä tunteita ja mielialoja.




Lihavuusleikkaus – Yleistä »

Lihavuusleikkaukset »

Eläma lihavuusleikkauksen jälkeen »

Valmistautuminen lihavuusleikkaukseen »

Lihavuusleikkaukset »

Eläma lihavuusleikkauksen jälkeen »

Potilaskokemukset »

  • Yhteystiedot

    Kaluri tee 5a, Haabneeme, Viimsi
    +358 50 327 4565
    info@bariatricservices.eu