Ilta-Sanomat: Moni suomalainen, joka ei pääse kotimaassaan lihavuusleikkaukseen, hakee nyt haluamansa Virosta. Operaatioihin erikoistuneen tallinnalaisklinikan mukaan jo noin puolet potilaista tulee Suomesta.

Hanna Lehmusoksa ihmettelee sitä, miksei hän saanut Suomessa lähetettä lihavuusleikkaukseen. Hän on yksi niistä sadoista suomalaisista, jotka ovat käyneet operaatiossa Tallinnassa. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu toukokuussa 2021 ja oikeanpuoleinen marraskuussa 2022.

IISALMELAINEN Hanna Lehmusoksa, 38, kertoo olleensa koko aikuisikänsä ylipainoinen. ”Tiesin, etten enää pysty laihduttamaan yksin. Aina kun laihdutin, kilot tulivat takaisin. Kymmenen vuotta mietin, että haluaisin lihavuusleikkaukseen.” Hän pyysi lähetettä monta kertaa usean vuoden ajan, muttei saanut: ”Ainoa mihin pääsin, oli ravintoterapeutin vastaanotto. Kävin siellä kaksi puolen vuoden pätkää, mutten saanut lähetettä leikkausjonoon.” Tilanne turhautti, sillä Lehmusoksa ei kokenut saavansa tarvitsemaansa apua: ”Kyllähän jokainen meistä tietää, mikä on ruokaympyrä! Kyse ei ole siitä, etteikö me osattaisi syödä, vaan siitä, että me ei kyetä syömään. En minäkään roskaruokaa ahminut, mutta työni yrittäjänä teki syömiseen omat hankaluutensa. Enemmän olisi pitänyt keskittyä psykologiseen puoleen.”

Lopulta syksyllä 2021 Lehmusoksa päätti hakeutua lihavuusleikkaukseen omalla kustannuksellaan. Hän painoi 142 kiloa. Hän otti yhteyttä tallinnalaiseen klinikkaan, jossa leikkaus tehtiin vielä samana syksynä. Lehmusoksalle tehtiin niin kutsuttu mini-ohitus, joka on yksinkertaistettu muoto perinteisestä mahalaukun ohitusleikkauksesta.

Mini-ohitus on sleeve- eli mahalaukun kavennuksen ja ohitusleikkauksen välimuoto. Koska leikkauksessa tehdään yksi anastomoosi eli suolen yhteys vähemmän kuin tavanomaisessa mahalaukun ohituksessa, leikkauskomplikaatioiden riski on vähäisempi.

En ollut valmis odottamiseen, eikä edes ollut varmaa, pääsisinkö jonoon ja leikkaukseen.

Myyntityötä tekevä Nyrhinen kertoo saaneensa kevenemisen myötä paljon uusia, hyviä asioita elämäänsä. Hän harrastaa liikuntaa huomattavasti enemmän kuin ennen. – Nyt kun voin tehdä kaikenlaista, oikein vasta tajuan, miten paljon ylipaino on kaventanut elämää ja tekemistä.

MYÖS EETU Nyrhinen, 28, hakeutui lihavuusleikkaukseen Tallinnaan, koska pelkäsi joutuvansa jonottamaan Suomessa vielä pitkään. Hänet leikattiin viime vuoden toukokuussa.

”En ollut valmis odottamiseen, eikä edes ollut varmaa, pääsisinkö jonoon ja leikkaukseen. Se koko prosessi tuntui jotenkin väsyttävän pitkältä. Olin kuitenkin miettinyt leikkausta jo monta vuotta.” Nyrhinen kertoo olleensa tyypillinen sarjalaihduttaja. Takana oli kymmeniä, ellei satoja erilaisia laihdutuskuureja ja ihmedieettejä, mutta pudonneet kilot tulivat takaisin aina korkojen kera. Nyrhinen oli ala-asteikäisenä normaalipainoinen, ehkä jopa hoikka poika. Paino nousi pikku hiljaa, kunnes aikuisiässä, noin 20 ikävuoden kohdalla se otti oikein vauhtia.

 

”Minusta tuli maailmanmestarilaihduttaja. Jos laskisin, montako sataa kiloa olen laihduttanut, ansaitsisin varmasti mitalin. Kun onnistuin pudottamaan 10–20 kiloa, painoa tuli 15–25 kiloa lisää. Kokeilin karppausta, nettivalmennuksia ja kaikkea mahdollista.”

LIHAVUUSLEIKKAUS alkoi kiinnostaa Nyrhistä, koska hänen ystävä- ja lähipiirissään oli lihavuusleikkauksen läpikäyneitä ihmisiä, jotka olivat hyötyneet siitä. Reilusti koholla ollut verenpaine ja uniongelmat edesauttoivat ratkaisun tekemistä.

”En oikein ymmärrä sitä, miksi pitäisi odottaa tilanteen pahenemista ennen kuin voi mennä leikkaukseen. Päätin katsoa tämän kortin nyt.” Vaakalukema oli näyttänyt korkeimmillaan 134 kiloa. Leikkauspäivänä se oli 127.

Lihavuusleikkaus voidaan tehdä kolmella eri tavalla. Nyrhinen kertoo saaneensa eri leikkaustavoista selvityksen, jossa käytiin läpi niiden keskeiset hyödyt ja haitat. Perehdyttyään faktoihin hän päätyi yhdessä lääkärin kanssa sleeve-leikkaukseen eli mahalaukun kavennukseen.

Parin kuukauden kuluttua hänen mahalaukustaan leikattiin pois noin 80 prosenttia, mikä tarkoitti, ettei vatsaan enää mahdu entistä määrää ruokaa. Myös nälkä oli poissa.

”Kun heräsin leikkauksesta, minulla ei ollut nälän tunnetta ollenkaan, kuten normaalisti siihen aikaan. Aluksi oli myös järkytys tajuta, että pystyn syömään vain kaksi ruokalusikallista kasvissosekeittoa.”

Jaan Kirss juunior
Virolainen gastrokirurgi Jaan Kirss on huomannut, ettei lihavuusleikkauksia enää hävetä yhtä paljon kuin ennen. – Ehkä lihavuusleikkaus on muuttumassa jo ”tavalliseksi” painonhallintakeinoksi.

LIHAVUUSLEIKKAUKSIIN erikoistuneelta tallinnalaiselta Bariatric Services -klinikalta kerrotaan, että suomalaiset terveysturistit muodostavat merkittävän osan asiakaskunnasta. Klinikalla tehdään vuosittain noin 500 lihavuusleikkausta, ja suunnilleen puolet potilaista tulee Suomesta. ”Viime vuonna meille tuli suoraan yhteensä 2 300 leikkauskyselyä Suomesta, klinikalta kerrotaan.”

Virossa lihavuusleikkaukseen voi päästä, jos BMI on yli 30 eivätkä aikaisemmat painonpudotusyritykset ole tuottaneet toivottua tai pysyvää tulosta.

Leikkauksia tehdään eri menetelmillä: vaihtoehtoina ovat mahalaukun ohitus, mahalaukun kavennus eli sleeve sekä mini-ohitus, joka on edellisten välimuoto. Gastrokirurgi, LT Jaan Kirssin mukaan leikkausmenetelmän valintaan vaikuttavat potilaan liitännäissairaudet, painoindeksi ja omat toiveet.t

Viime vuonna meille tuli suoraan yhteensä 2 300 leikkauskyselyä Suomesta.

”Jos potilaalla on esimerkiksi närästystä, sleeve-leikkaus ei hänelle sovi. Tietyissä tapauksissa potilaan ruokailukuviot, kuten mieltymys makean syömiseen, vaikuttavat myös menetelmän valintaan, Kirss kertoo.”

Vaikka leikkauskriteerit ovat klinikalla väljemmät kuin Suomessa, Kirss arvioi tuloksien olevan yhtä pysyviä kuin tiukemmilla kriteereillä tehdyissä lihavuusleikkauksissa.

”Tutkimusten mukaan valtaosa potilaista on 10 vuoden kuluttua leikkauksesta noin 20–30 prosenttia kevyempiä kuin ennen leikkausta. Kaikista leikatuista noin 5 prosenttia tarvitsee uusintaleikkauksen elämänsä aikana joko siksi, että paino ei ole riittävästi laskenut ensimmäisen leikkauksen jälkeen tai se on noussut takaisin.”

Kirssin mukaan klinikan keskivertopotilas on 40-vuotias, hoitoalalla työskentelevä nainen. ”Lihavuusleikkaukseen liittyvä stigma on varmasti vähenemässä, ainakin siitä päätellen, että potilaat ovat viime aikoina alkaneet puhua leikkauksesta vapaammin. Ehkä lihavuusleikkaus on muuttumassa jo ”tavalliseksi” painonhallintakeinoksi. On kuitenkin edelleen myös niitä, jotka eivät halua puhua toimenpiteestä edes läheisille.”

Lyhyempien jonojen lisäksi suomalaisia tallinnalaisklinikoille houkuttelevat myös usein alhaisemmat hinnat. Jos leikkaushoito on Suomessa Kela-korvattavaa, korvauksen voi saada myös EU-alueella tehdystä leikkauksesta.

Nainen, joka ennen ihmetteli, miksi joillakin ihmisillä on pakottava tarve mennä salille tai lenkille, ei ihmettele enää, vaan toteaa olevansa nykyään samanlainen. Minäkuvan kanssa riittää silti painimista, oma peilikuva kun ei näytä yhtään hoikemmalta kuin ennen leikkausta.

HANNA LEHMUSOKSA on ollut tyytyväinen elämäänsä leikkauksen jälkeen.

”Moni ajattelee, ettei sen jälkeen voi mennä minnekään, kun pitää syödä ja juoda 2–3 tunnin välein. Itse menin jo viikon päästä vanhimman lapsen kanssa laivalle ja kolmen viikon kuluttua kävin Prahassa. Söin kaikkea mitä pystyin, mutta alkoholia en käyttänyt. Kahden kuukauden kuluttua saattoi jo syödä ”normaalisti”, eli puolentoista desin annoksia.”

Nyt hän painaa 55 kiloa vähemmän kuin ennen leikkausta marraskuussa 2021. ”Elämä on paljon helpompaa 55 kiloa pienempänä. Sitä ei oikein tahdo edes ymmärtää, millaista on ollut kantaa niin isoa kuormaa. Aivan kuin olisin kokonaista ihmistä kuljettanut reppuselässä!”

Komplikaatioita ei tullut, mutta parin kuukauden kuluttua hänellä todettiin napatyrä. Se oli vaivannut jo pidemmän aikaa, mutta tuli ilmi vasta laihtumisen jälkeen. Nyt hän jonottaa sappileikkaukseen. ”Sappeni reistaili jo ennen leikkausta, mutta kohtauksia ei ole ollut onneksi pitkään aikaan.” Lehmusoksa sairasti aiemmin vaikeaa rakenteellista uniapneaa ja käytti öisin CPAP-laitetta, joka helpotti hengityskatkoksia ja paransi hapetusta. Vaikka tiedetään, että uniapneaoireyhtymää voidaan ehkäistä painonhallinnalla, lähetettä lihavuusleikkaukseen ei Suomessa herunut.

Kaksi kuukautta sitten hän sai lääkäriltään uutisen, jota ei meinannut uskoa todeksi: ”Hoitaja soitti ja välitti lääkärin lähettämät onnittelut. Sain kuulla, ettei minun tarvitse enää käyttää uniapnealaitetta. Hengityskatkoksia oli ollut 36 per tunti, ja nyt yhtäkkiä ongelma oli poissa. Sen hoidon piti jatkua koko loppuelämän, joten oli vaikeaa tottua ajatukseen, että todella pysyn hengittämään ilman laitetta.”

Kauneusalalla työskentelevällä Lehmusoksalla on vahva motivaatio pudottaa painoa ja pysyä kunnossa myös jatkossa. Kaikilla ei ole sama tilanne. Lehmusoksa tietää tapauksia, jotka ovat joutuneet leikkauspöydälle uudestaan. Hän ehdottaakin, että operaatioon sisällytettäisiin muutama psykologikäynti, jotta ihmiset tietäisivät, mihin ovat lähdössä. ”Pitäisi olla järkevä syy, miksi haluaa laihtua. Jos haluaa vain laihtua ja sen jälkeen taas ryypätä ja syödä entiseen malliin, silloin ei lihavuusleikkaus taida olla järkevää.”

Jos haluaa vain laihtua ja sen jälkeen taas ryypätä ja syödä entiseen malliin, silloin ei lihavuusleikkaus taida olla järkevää.

Jossain vaiheessa Lehmusoksalla on vielä edessään plastiikkakirurginen leikkaus, jossa poistetaan ylimääräinen vatsanahka.

MYÖS Eetu Nyrhinen on tyytyväinen tuloksiin. Nyt, kun leikkauksesta on kulunut kohta 10 kuukautta, 187-senttinen mies painaa 79 kiloa, eli 48 kiloa on lähtenyt pois. ”Ei tällaista määrää olisi pystynyt pudottamaan itse millään. Nyt ei haittaa, vaikka tulisi muutama kilo lisääkin. Leikkaus on parantanut elämänlaatua valtavasti ja niin monella tavalla.”

Ensimmäinen puoli vuotta lihavuusleikkauksen jälkeen on kriittistä aikaa syömisen kannalta. Nyrhinen kertoo miettineensä kelloa ja ruokarytmiä herkeämättä. Nyt syöminen on jo vapaampaa, mutta vitamiini- ja kivennäisainelisiä ei pidä unohtaa. Niillä ehkäistään niukasta ruuasta johtuvia puutoksia.

Nyrhinen myöntää, ettei edelleenkään ole mikään fanaattinen terveysruokavalion noudattaja, mutta annoskoot ovat huomattavasti pienempiä kuin aiemmin ja joitakin ruokia on jäänyt pois. ”Ennen rakastin perunamuusia ja lihapullia, mutta nykyään en saata syödä niitä enää ollenkaan. Muuten syön samaa ruokaa kuin muutkin, myös ravintolassa.”

Ainoa asia, joka häntä harmittaa, on se, että hän meni leikkaukseen vasta nyt: ”Eihän se nytkään mitenkään liian myöhään ollut, mutta olisin aivan hyvin voinut mennä jo muutama vuosi sitten. Onneksi ei ehtinyt tulla mitään liitännäissairauksia.Suurin haaste on ollut psyykkinen puoli. Oli aika rankkaa huomata, ettei leikkaus tavallaan muuta perusasioita eikä arkea toisenlaiseksi. En myöskään ole huomannut peilikuvassani muutosta samassa tahdissa kuin kehoni on muuttunut. Vaatekaupassa meinaan edelleen ottaa XXXL:n paidan. Mutta olen ymmärtänyt, että omaan itseen ja uuteen minään tutustuminen ottaa aikansa.”

Lue lisää lehdestä