Bariatric Services on suurin lihavuusleikkaus klinikka Suomen ja Baltian alueella. Suomalaisten potilaiden määrä klinikallamme on kasvanut joka vuosi. Palveluhinnastomme on kyllä noin 30% edullisempi kuin Suomessa, mutta hinta ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi suomalaisten potilaiden määrä klinikallamme on ollut jatkuvasti kasvussa.

Bariatric Services:n suomalaiset potilaat saavat lihavuusleikkauksen lisäksi myös kattavan elämäntapamuutosta tukevan palvelupaketin yhtä kattavasti kuin paikalliset potilaamme.

Saamistamme potilaspalautteista näkyy yleisimmät perustelut siihen, miksi potilaamme ovat kokeneet saamansa hoidon positiivisena:

  • Potilasohjeet on koettu selkeiksi, sekä itse prosessi nopeaksi ja riittävän helpoksi. Useat potilaamme ovat maininneet, että Suomessa kunnallisella puolella lihavuusleikkausta hakiessa KELA-prosessi ja prosessiin liittyvät vaatimukset ovat liian kuormittavia. Vertailukohtana voi mainita, että meillä esim. ennen leikkausta edeltävän erityisruokavalion pituus on vain 2-3 viikkoa. Jos dieetti jostain syystä epäonnistuu, on leikkaus silti mahdollista toteuttaa.
  • Klinikkamme yksi vahvuuksista on myös joustava palvelu. Tallinnassa ei tarvitse käydä useita kertoja. Kirurgimme konsultaatio on mahdollista toteuttaa etänä, netin kautta.
  • Bariatrian erikoissairaanhoitajamme Teija Toivari on itse suomalainen. Hän konsultoi potilaitamme ennen leikkausta, sekä sen jälkeen puhelimitse tai sähköpostitse.
  • Kaikki leikkaukseen liittyvät asiakirjat ja oheismateriaalit ovat saatavana suomeksi.
  • Leikkauksen jälkeen potilaamme saavat meiltä suomeksi kirjoitetun sairaslomasuosituksen, joka esitetään Suomessa omalääkärille virallisen sairasloman saamiseksi samoilla ehdoilla kuin Suomessa suoritettujen lihavuusleikkausten jälkeen.
  • Potilaamme ovat kertoneet kokeneensa palvelumme hyvin yksilölliseksi, jokainen ihminen kohdataan omana persoonana. Tarjoamme jokaiselle potilaalle oman, henkilökohtaisen tukihenkilön. Tähän ihmiseen potilas voi ottaa yhteyttä milloin tahansa tarpeen mukaan.
  • Samoin yhteyden saaminen kirurgiimme ja ravitsemusneuvojaan on helppoa. Yksikään potilaan huolenaihe tai ongelma ei jää ratkaisematta, tarvittava tuki on aina saatavilla
  • Kokenut kirurgit. Bariatric Services:een ylilääkäri Ilmar Kaur:lla on kokemusta lihavuuskirurgian alalla jo vuodesta 2006 Hän on ollut mukana aloittamassa sekä osallistunut useisiin tieteellisiintutkimuksiin bariatrian alalla Virossa ja toiminut kouluttajana niin virolaisille kuin myös ulkomailta tuleville kollegoille. Tri Jaan Kirss opiskeli ja työskenteli pitkään Suomessa (2013-2021 hän työskenteli gastrokirurgina sekä Vaasan keskussairaalassa että Turun yliopistollisessa sairaalassa). Hän puhuu suomea ja ruotsia sekä on hyvin perillä suomalaisesta lääketieteen elämästä.
  • Meille ihmisille on oleellista, miten meitä persoonana, ihmisenä kohdataan. Merkittävä osa onnistunutta hoitoa on myös potilaan kokema hoitavan kirurgin ja koko henkilökunnan empatiakyky ja inhimillinen välittäminen.
  • Klinikkamme vahvuudeksi on myös erikoistuminen juuri lihavuusleikkausten tekemiseen. Meille on oleellista myös uusimpaan mahdolliseen tutkittuun tietoon sekä vahvaan työkokemukseen pohjautuva hoidon laatu.

Saaran kokemus

”Kokemus ja ammattimaisuus näkyy koko hoitoprosessissa. Sairanhoitajat olivat ammattilaisia ja kertoivat todella hyvin mitä lääkettä annetaan, mitä tapahtuu seuravaksi. Tuntui turvalliselta.

Arvostan kovasti, että henkilökunta puhuu suomea, sitä en pidä koskaan itsestään selvänä asiana.

Lisäksi Dr Ilmar Kaur oli aina ystävällinen ja kohtasi potilaana minut empaattisesti. Kun minulle asennettiin mahapanta 2003, tunsin kuinka sisuskaluni ovat myllerretty ja olin todella kipeä leikkauksen jälkeen. Nyt kun minulta poistettiin panta ja tehtiin gastric bypass, olen toipunut käsittämättömän nopeasti. En osaa kyllin kiittää teitä kaikkia siellä!”

Lue muiden potilaiden kokemuksia täältä täältä ja testaa sopivuutesi!

  • Varmista että sähkopostiosoite on kirjoitettu oikein!
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
TESTAA SOPIVUUTESI

Kysy lääkäriltä, sopiiko lihavuusleikkaus Sinulle