Bariatric Services on suurin lihavuusleikkaus klinikka Suomen ja Baltian alueella. Suomalaisten potilaiden määrä klinikallamme on kasvanut joka vuosi. Palveluhinnastomme on kyllä noin 30% edullisempi kuin Suomessa, mutta hinta ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi suomalaisten potilaiden määrä klinikallamme on ollut jatkuvasti kasvussa.

Bariatric Services:n suomalaiset potilaat saavat lihavuusleikkauksen lisäksi myös kattavan elämäntapamuutosta tukevan palvelupaketin yhtä kattavasti kuin paikalliset potilaamme.

Saamissamme potilaspalautteista näkyvät yleisimmät syyt, miksi potilaamme ovat tyytyväisiä saamaansa hoitoon:

  • Potilasohjeet on koettu selkeiksi ja itse prosessi nopeaksi ja riittävän helpoksi. Useat potilaamme ovat maininneet, että Suomessa kunnallisella puolella lihavuusleikkausta hakiessa KELA-prosessi ja prosessiin liittyvät vaatimukset ovat liian kuormittavia. Vertailukohtana voi mainita, että meillä esim. ennen leikkausta edeltävän erityisruokavalion pituus on vain 23 viikkoa. Jos dieetti jostain syystä epäonnistuu, on leikkaus silti mahdollista toteuttaa.
  • Klinikkamme yksi vahvuuksista on myös joustava palvelu. Tallinnassa ei tarvitse käydä useita kertoja. Kirurgimme konsultaatio on mahdollista toteuttaa etänä netin kautta.
  • Kaikki leikkaukseen liittyvät asiakirjat ja oheismateriaalit ovat saatavana suomeksi.
  • Leikkauksen jälkeen potilaamme saavat meiltä suomeksi kirjoitetun sairauslomasuosituksen, joka esitetään Suomessa omalle terveydenhoitotaholle virallisen sairausloman saamiseksi samoilla ehdoilla kuin Suomessa suoritettujen lihavuusleikkausten jälkeen.
  • Potilaamme ovat kertoneet saaneensa meiltä hyvin yksilöllistä palvelua – jokainen ihminen kohdataan meillä omana persoonanaan. 
  • Samoin yhteyden saaminen kirurgiimme ja ravitsemusneuvojaan on helppoa. Yksikään potilaan huolenaihe tai ongelma ei jää ratkaisematta, vaan tarvittava tuki on aina saatavilla.
  • Kokeneet kirurgit. Bariatric Services’in ylilääkäri Ilmar Kaurilla on kokemusta lihavuuskirurgian alalta jo vuodesta 2006. Hän on osallistunut useisiin tieteellisiin tutkimuksiin bariatrian alalla Virossa ja toiminut kouluttajana niin virolaisille kuin myös ulkomailta tuleville kollegoille. Tri Jaan Kirss opiskeli ja työskenteli pitkään Suomessa: vuosina 20132021 hän työskenteli gastrokirurgina sekä Vaasan keskussairaalassa että Turun yliopistollisessa sairaalassa. Hän puhuu suomea ja ruotsia ja tuntee hyvin suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän.
  • Meille ihmisille on oleellista tulla kohdatuksi omana itsenämme. Onnistuneeseen hoitoon kuuluu, että potilas kokee hoitavan kirurgin ja koko henkilökunnan välittävän hänestä.
  • Klinikkamme vahvuus on erikoistuminen juuri lihavuusleikkausten tekemiseen. Arvostamme uusinta tutkittua tietoa sekä vankkaan työkokemukseen pohjautuvaa hoidon laatua.

Saaran kokemus

”Kokemus ja ammattimaisuus näkyy koko hoitoprosessissa. Sairanhoitajat olivat ammattilaisia ja kertoivat todella hyvin mitä lääkettä annetaan, mitä tapahtuu seuravaksi. Tuntui turvalliselta.

Arvostan kovasti, että henkilökunta puhuu suomea, sitä en pidä koskaan itsestään selvänä asiana.

Lisäksi Dr Ilmar Kaur oli aina ystävällinen ja kohtasi potilaana minut empaattisesti. Kun minulle asennettiin mahapanta 2003, tunsin kuinka sisuskaluni ovat myllerretty ja olin todella kipeä leikkauksen jälkeen. Nyt kun minulta poistettiin panta ja tehtiin gastric bypass, olen toipunut käsittämättömän nopeasti. En osaa kyllin kiittää teitä kaikkia siellä!”

Lue muiden potilaiden kokemuksia täältä täältä ja testaa sopivuutesi!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
  • Varmista että sähkopostiosoite on kirjoitettu oikein!
TESTAA SOPIVUUTESI

Kysy lääkäriltä, sopiiko lihavuusleikkaus Sinulle