Teija on Bariatric Servicen hoitotyöstä ja sen kehityksestä vastaava hoitaja .
Teija on Bariatric Servicen hoitotyöstä ja sen kehityksestä vastaava hoitaja.

Bariatriahoitaja ja ravintoneuvo ja Teija Toivari on asunut Virossa vuodesta 1998. Kiinnostus Viroon alkoi jo lukioaikoina, jolloin hän pääsi tutustumaan ystävyyslukioon Kuusaluun vuonna 1990. Virolaisten vieraanvaraisuus teki Teijaan vaikutuksen.

”Se oli juuri sitä Neuvostoliiton murrosaikaa, jolloin ihmisillä ei ollut kauhean paljon, mutta siitä huolimatta vieraista, ystävistä ja perheenjäsenistä pidettiin hyvää huolta. ”Reissu osoittautui myös Teijan koko loppuelämää muovaavaksi, koska hän tapasi ystävyysmatkalla virolaisen lukiolaisnuorukaisen ja tulevan aviomiehensä. Kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen pari muutti ensimmäiseen yhteiseen kotiin Tallinnaan.

 

Sairaanhoitajaopintojensa pää tyttyä Lahden ammattikorkea koulussa Teija aloitti hoitajan työt Tallinnan yksityisessä Diakoniasai raalassa vuosituhannen vaihteessa.

Työpaikka oli Viron yksi uraauurtavia sairaaloita. Siellä yhteistyössä norjalaisten ja suomalaisten asiantuntijoiden sekä virolaiskollegoidensa kanssa Teija kehitti saattohoitotyötä, jota ei vielä silloin ollut Virossa. Tästä merkittävästä työstä Teija on myös palkittu Virossa Punaisen ristin neljännen asteen ansiomerkillä.

”Vaikka se oli pieni sairaala, siellä oli töissä ihmisiä, jotka halusivat kehittää yhteiskuntaa. Vuonna 2002 sairaalassa avattiin Viron ensimmäinen saattohoidon yksikkö ja dementiahoidon yksikkö, kertoo Teija Toivari. Teija suoritti myöhemmin myös maisterintutkinnon Tarton yliopiston hoito tieteenlaitoksessa.

Asiakkaasta välitetään aidosti

Bariatric Services (Kaalukirurgia Keskus) on tarjonnut lihavuuden kirurgista hoitoa 11 vuoden ajan. Nykyään keskus kuuluu Pohjoismaiden neljän suurimman klinikan joukkoon. Konsultaatio, hoito ja leikkaukset tapahtuvat omalla Bariatric Services -klinikalla Fertilitaksen sairaalaraken nuksessa Viimsissä.

Teija Toivari on työskennellyt bariatriahoitajana klinikalla viimeiset kolme vuotta. ”Paikalliset yksityissairaalat tekevät jatkuvaa yhteistyötä. Olin tutustunut ylilääkäri ja kirurgi Ilmar Kaurin työskentelyyn jo muutaman vuoden ajan ennen siirtymistäni töihin hänen klinikalleen. Kaurin työtapa on selkeää ja hän panostaa aina laatuun. Hoito ja koko klinikan konsepti ovat ihmiskeskeisiä. Kun työyhteisö voi hyvin, myös asiakkaat saavat parasta palvelua. Asiakkaalle tulee kokemus, että hänestä välitetään aidosti. Laadukkaan hoitotyön tarjoaminen on klinikkamme toiminnan ydin.”

Bariatric Servicessä tehdään vatsalaukun kavennus eli sleeve-leikkauksia, vatsalaukun ohitus eli bypass-leikkauksia sekä vatsalaukun miniohitus eli mini-bypass-leikkauksia. Tulevaisuudessa sai raalasta saa myös kauneuskirurgisia palveluita. Tällä hetkellä noin puolet asiakkaista on suomalaisia. ”Koronan aikaan ihmisillä oli enemmän aikaa oman terveyden kohentamiseen ja maiden välinen terveysmatkailu sallittiin”, Teija Toivari kertoo.

Suomalaiset asiakkaat saavat suomenkielistä palvelua Bariatric Servicen klinikalla ja hoitohenkilökunta varmistaa , että hoitopolku on hyvä kokemus.
Suomalaiset asiakkaat saavat suomenkielistä palvelua Bariatric Servicen klinikalla ja hoitohenkilökunta varmistaa, että hoitopolku on hyvä kokemus.