Tekijä: Ilmar Kaur, lihavuuskirurgian erikoislääkäri

Leikkauksen jälkeinen painon putoaminen on hyvin nopeaa ensimmäiset 2–3 kuukautta ja hidastuu myöhemmin. Paino on alimmillaan 9–12 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Siihen mennessä potilaan ylipainosta on kadonnut  70–80 %, joskus jopa 100 %.

Tämän jälkeen paino tavallisesti nousee hieman, noin 5-10 kg. Sitten paino jää tavallisesti lopulliseen tasoonsa. Tällöin ylipainosta on pudonnut 60-70%.

Tästä esimerkki: Potilaan paino on ollut ennen leikkausta 130 kg ja ihannepaino 70 kg (ylipainoa on tällöin 60 kg) Leikkauksen jälkeen potilaan paino putoaa ensimmäisen vuoden loppuun mennessä 50 kg. Seuraavan vuoden aikana paino nousee 10 kg, minkä jälkeen painon muutokset  loppuvat ja paino jää pysymään 90 kg. Potilaan ylipainosta on tällöin kadonnut 2/3, eli 67 %, eli 40 kg. Hoidon tulos on tällöin täysin odotusten mukainen. Potilaan on oleellista tiedostaa tämä jo ennen leikkausta, jotta hän ei tuntisi myöhemmin pettymystä siitä, ettei pudonnut paino jäänyt pysymään kaikkein matalimmalle tasolle.

Kuinka pysyviä tuloksia lihavuusleikkauksella on mahdollista  saavuttaa?

Lihavuusleikkausten pitkäaikaisista tuloksista on julkaistu useita tutkimuksia. Esimerkiksi 87 yksittäistä tutkimusta käsittävässä katsauksessa (1) todettiin, että 10 vuoden kuluttua mahalaukun ohitusleikkauksesta (bypass) potilaat olivat pudottaneet keskimäärin 64 % ylipainostaan, sleeve-leikkauksessa 53 %. Vain 3,4 % potilaista oli lihonut 10 vuoden kuluttua niin paljon, että heidän painonsa mahtui ±5 %:iin leikkausta edeltäneestä painosta (2).

Virolaisille potilaille tehdyssä tutkimuksessa, jossa arvioitiin pitkäkestoisia tuloksia sleeve-leikkauksen jälkeen, potilaat olivat pudottaneet 5 vuotta leikkauksen jälkeen 61 % ylipainostaan (3).

25–30 % potilaista kokee leikkauksen jälkeisten 10 vuoden aikana painonnousua, mikä voi olla häiritsevää ja heikentää elämänlaatua. On kuitenkin otettava huomioon, että pienestä painonnoususta huolimatta potilailla säilyy huomattava painonpudotus leikkausta edeltäneeseen painoon verrattuna.

1)Golzarand, M., Toolabi, K. & Farid, R. Surg Endosc (2017) 31: 4331. https://doi.org/10.1007/s00464-017-5505-1
(2)Maciejewski ML, Arterburn DE, Van Scoyoc L, et al. Bariatric Surgery and Long-term Durability of Weight Loss. JAMA Surg. 2016;151(11):1046-1055
(3)Five-Year Outcome of Laparoscopic Sleeve Gastrectomy, Resolution of Comorbidities, and Risk for Cumulative Nutritional Deficiencies.
Scand J Surg. 2019 Mar;108(1).

Yksilölliset lihavuusleikkauksen jälkeiset painon vaihtelut voivat poiketa merkittävästi keskimääräisistä tuloksista

Niin Virossa kuin muissakin maissa suoritettujen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että keskimääräisesti arvioituna  potilas voi hyvin 5 ja 10 vuotta leikkauksen jälkeen ja huomattava painonpudotus (30–40 kg) pysyy. Yksittäisten potilaiden hoitotuloksia tarkasteltaessa näkyy, että 10–15 % heistä on saavuttanut jopa ihannepainonsa ja pysyy siinä, ja 3–4 % potilaista on lihonut takaisin leikkausta edeltävään painoonsa (tai jopa enemmän). Loput jäävät näiden kahden ääripään väliin.

Itse leikkaus epäonnistuu harvoin teknisesti. Käytetyt leikkausmenetelmät ovat kansainvälisten standartien mukaisia. Myös suoritettujen leikkausten erittäin suuri vuosittainen lukumäärä (Bariatric Servicesssa yli 500 leikkausta vuodessa) mahdollistaa hyvän kirurgisen tason ylläpitämisen ja kehittämisen. Toki tuloksiin vaikuttaa henkilökohtaisella tasolla myös muita tekijöitä esim. potilaan ikä sekä geenit.

Kun eri leikkausmenetelmiä (standard- ja mini-bypass, sleeve) verrataan keskenään pitkäaikaisen painonpudotuksen näkökulmasta, silloin kaikkein tehokkaammilta menetelminä vaikuttavat mahalaukun ohitusleikkaukset: standard- ja mini-bypass. Erot sinäänsä eivät ole suuria. Tämä pieni ero selittyy sillä, että ohitusleikkauksissa potilaan saavuttama tulos on paremmin ennustettavissa, sleeve-leikkauksessa potilaiden väliset yksilölliset erot ovat hieman suurempia.

Miten ylläpitää saavutettua painoa?

Laitamme nyt sivuun ne tekijät, geenit ja iän, mihin ei ole mahdollista vaikuttaa. Tarkastelemme sen sijaan niitä asioita, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Oleellinen kysymys kuuluu:  miten ns. ”menestyneiden” painonpudottajien elintavat ja käyttäytyminen eroavat ns. ”epäonnistujista” ? Aiheesta tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan löytää  4 oleellista elämäntapoihin liittyvää asiaa, jotka ovat selkeästi sidoksissa suurempaan ja pysyvämpään painonpudotukseen.

  • Ruokailutottumukset ja ruoka-aineiden valitseminen. On tärkeää tietää mahdollisimman tarkkaan, mistä nautittu ateria koostuu. On tärkeää välttää teollisesti muunneltuja elintarvikkeita  ja eineksiä. Selkeintä on valmistaa ruoka itse puhtaista raaka-aineista. Tämä ei ole aina mahdollista, mutta myös silloin, valmiita aterioita syödessä, on mahdollista valita terveellisimpiä vaihtoehtoja. Pikaruokaa ja makeaa kannattaa välttää. Nautitun ruoan on oltava laadukasta.
  • Fyysinen aktiivisuus. Säännöllinen fyysinen aktiivisuus auttaa ylläpitämään saavutettua painoa. Menestyneet painonpudottajat ovat fyysisesti aktiivisempia. Tämä pätee sekä kirurgian avulla saavutettuun kuin myös ruokailu muutoksilla saavutetuun painonpudotukseen. Säännöllistä liikuntaa tulisi olla vähintään 200 minuuttia viikossa jaettuna vähintään kolmelle kerralle.
  • Riittävän pitkä ja laadukas yöuni. Painonpudotus parantaa unen laatua ja voi auttaa uniongelmissa (esim. uniapnea). Liian lyhyt yöuni sekä yö- ja päivärytmin häiriintyminen (esim. yövuorojen takia) ovat yleisimpiä uniongelmien aiheuttajia. Näitä olisi vältettävä mahdollisuuksien mukaan.
  • Kiinnostus omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Oman kehon arvostaminen, säännöllinen painon seuraaminen (viikottainen vaa´alla käynti), yleiskunnonosta huolehtiminen, suositusten mukaiset leikkauksen jälkeiset jälkitarkastuskäynnit, ikää vastaaviin seulontoihin osallistuminen (esim. kohdunkaula- tai rintasyöpä), rokotukset, tupakoimattomuus jne. vahvistavat saavutetun painon pysymistä ja kokonaisvalatista hyvinvointia.

Yleisimmät painon uudelleen nousuun liittyvät ruokailutottumusvirheet sekä selviytymisstrategiat

Pitkät ateriavälit ja aterioiden jättäminen väliin – Liian pitkät ateriavälit ( yli 4h) valveilla olo aikana johtavat helposti ylensyömiseen seuraavalla aterialla tai huomaamattomaan naposteluun.
Suunnittele selkeät ateriat (3 pääateriaa ja 1-2 terveellistä välipalaa) päiväohjelmaasi sopiviksi.

Huonot ruokavalinnat – teollisesti valmistettu tai muunneltu ruoka, paistettu ruoka sekä pikaruoka. Yksi oleellinen syy painon uudelleen nousuun on palaaminen vanhoihin, ylipainoa aiheuttaneisiin tottumuksiin.
Etsi valmiiksi sinulle maistuvien terveellisten ruokien reseptejä, joita on helppo ja nopea valmistaa. Tällöin  itse ruoanlaittoon ei kulu liikaa aikaa. Ota esim. töihin mukaan terveelliset välipalat.

Napostelu – Jatkuva napostelu päivän aikana selkeiden aterioiden sijaan.
Syö lautasmallin mukaisia, tasapainotettuja ruoka-annoksia ruoka-aikoina. Tällöin syntyy täysinäinen, hyvä olo, joka kestää 2,5 h-4h seuraavaan ateriaan asti.

Illalla myöhään sekä yöllä syöminen –  Iltaa kohden kehon energian tarve vähenee. Myöhään nautittu, paljon energiaa sisältävä ravinto tallettuu helposti rasvana kehoon.
Päivän viimeisestä ateriasta pitäisi olla kulunut vähintään 2h ennen kuin voit mennä nukkumaan. Keho tarvitsee lepoa ruoasta 12h . Varmista riittävä ravinnon saanti päivällä.

Liian suuret annokset – Syömisen jatkaminen siitä huolimatta, että vatsa tuntuu täydeltä.
Opettele kuuntelemaan kehosi merkkejä ja toimimaan niiden mukaan. Tällöin kerralla nautitun ruoan määrä vähenee. On suositeltavaa, ettei yksi ateria ole yli 200(ml).

Alkoholin käyttö – Alkoholi sisältää paljon kaloreita. Alkoholin vaikutus on paljon intensiivisempää kuin ennen leikkausta.  Luovu alkoholin käytöstä tai vie se ainakin minimiin. On tärkeää tiedostaa, että leikkauksen jälkeen riski jäädä alkoholista riippuvaiseksi kasvaa merkittävästi.

Liian vähäinen proteiinin saanti – Proteiini on oleellinen ravintoaine kylläisyyden tunteen syntymisen sekä lihasmassan säilymisen kannalta.
Kiinnitä huomiota ruoan proteiinipitoisuuteen ja yritä varmistaa, että saat päivässä riittävästi proteiinia:  50–70 g (naiset),  60–80 g (miehet).

Juominen aterioiden yhteydessä – Juominen ruokailun yhteydessä voi täyttää mahalaukkua niin paljon, että sinne ei mahdu riittävästi ruokaa. Tällöin mahalaukku tyhjenee nopeasti ja kylläinen olo kestää liian vähän aikaa. Vältä  juomista 30 min ennen ruokailua sekä ruokailun  jälkeen .

Milloin leikkauksen tulosta voi pitää hyvänä ja olla siihen tyytyväinen?

Lihavuusleikkauksen tulosta pidetään hyvänä silloin, kun potilas on pudottanut ylipainostaan vähintään 50 %. Myös 40 % ylipainon pudotus voi kuitenkin jollain potilaalla tarkoittaa käytännössä 40–50 kg painonpudotusta (lähtöpainon ollessa hyvin korkea) Tämä tulos painonpudotuksessa on tällöin kuitenkin huomattavasti parempi kuin mikään muu vaihtoehtoinen lihavuuden hoitomenetelmä mahdollistaa.

Leikkauksen onnistumista ei tulisi arvioida ainoastaan painonpudotuksen tai painon uudelleen nousun perusteella. Tärkeää on ottaa huomioon myös kaikki positiiviset muutokset potilaan terveydentilassa ja elämänlaadussa.

Tutkimuksessa, jossa arvioitiin mahalaukun ohitusleikkauksen vaikutusta potilaiden elämän laatuun 2 vuotta leikkauksen jälkeen (4), 97 % potilaista oli sitä mieltä, että heidän elämänlaatunsa oli parantunut leikkauksen jälkeen.

He mainitsivat esimerkkeinä positiivisista muutoksista: yleisen fyysisen ja psyykkisen kunnon paranemisen, paremman itsetunnon, energiatason nousun, fyysisen kivun vähenemisen, paremman seksielämän, paremman sosiaalisen selviytymisen sekä paremman yleisen hyvinvoinnin kokemuksen.

(4)Kolotkin RL, Crosby RD, Gress RE, Hunt SC, Adams TD. Two-year changes in health-related quality of life in gastric bypass patients compared with severely obese controls. Surg Obes Relat Dis. 2009;5(2):250-6.

Tyytyväisyys leikkaustuloksiin alkaa realististen tavoitteiden asettamisesta ja oman aktiivisen roolin tiedostamisesta tulosten saavuttamisessa ja ylläpitämisessä.

 

TESTAA SOPIVUUTESI

Kysy lääkäriltä, sopiiko lihavuusleikkaus Sinulle