Tässä on yhteenveto ravitsemussuosituksista ja vinkeistä 3. ja 4. leikkauksen jälkeiselle viikolle.
Tällä jaksolla voit alkaa vähitellen nostaa ruoka-annoksen kokoa.
Suosittelemme lisäämään kerralla nautitun ruoan määrää vähitellen, kunnes saavutat 100 gramman annokset. Yritä tunnistaa kylläisyyden tunteen saapuminen ja lopettaa syöminen heti siihen. Annoskokosi voi olla vielä maksimiannosta pienempi, mutta yli 100 grammaa ei suositella vielä syömään kerralla. On tärkeää opetella syömään hitaasti, jotta tunnet kylläisyydentunteen juuri oikeaan aikaan. Yhden aterian syömiseen tulisi kulua noin 20–30 minuuttia. Pureskele ruoka huolellisesti ja pidä suupalojen välillä taukoja. Kannattaa syödä noin kolmen tunnin välein, yhteensä viisi ateriaa päivässä: esimerkiksi kolme pääateriaa ja kaksi terveellistä, ravitsevaa, välipalaa. Voit kuitenkin syödä myös kaikki viisi ateriaa pääaterioina jakamalla sekä lounaan että päivällisen puoliksi.
Päivittäin nautittavan nesteen (esim. vesi, marjateet) määrää voisi viimeistään tässä vaiheessa kasvattaa noin 1,5 litraan vuorokaudessa.
Nyt on sopiva aika alkaa syödä kiinteää mutta pehmeärakenteista ruokaa.
Kolmannella leikkauksen jälkeisellä viikolla voit vähitellen alkaa kokeilla kiinteää, pehmeärakenteista ruokaa. Ruoan rakenne on riittävän pehmeä, kun ruoka on helposti survottavissa haarukalla sekä helppo pureskella. Saat tuonnempana myös muutaman esimerkin tähän jaksoon sopivista ruoista.
Leikkauspotilaan toipuminen ja valmius siirtyä syömisessä seuraavaan vaiheeseen on hyvin yksilöllistä. Osa potilaista odottaa kärsimättömänä päivää, jolloin voi vaihtaa soseruoan pehmeään ruokaan. On kuitenkin tavallista aluksi myös jännittää soseuttamattomia ruokia. Tällöin voi alkuun syödä yhden pehmeän aterian päivässä ja jättää muut ateriat vielä soseiksi. Jos tunnet olosi seuraavana päivänä varmemmaksi, voit syödä kaksi pehmeää ateriaa. Etene syömisen opettelussa oman vointisi mukaan. Jokaiseen siirtymävaiheeseen kannattaa suhtautua joustavasti ja itseään kuunnellen.
Tässä vaiheessa kannattaa edelleen välttää kokonaisten palasten nielemistä sekä hyvin kuitupitoisia, kuivia ja sitkeitä ruoanosia. Vältä esimerkiksi tomaatin ja viinirypäleen kuoria, appelsiinisiivun ympärillä olevaa paksua kalvoa, kaalin kovia osia, jänteistä sianlihaa, naudanlihaa, siemeniä, pähkinöitä yms. Samoin ei kannata syödä pehmeitä leipätuotteita, vaan ennemmin näkkileipää tai kovakuorista leipää hyvin pureskeltuna. Sekaleipää voi syödä paahdettuna.
Ruokavalioon kannattaa lisätä tuoreet hedelmät ja marjat.
Nyt voit alkaa syödä myös tuoreita hedelmiä (ilman kuoria ja siemeniä) sekä marjoja. Vihannesten pitäisi olla ensimmäisen kuukauden loppuun saakka pääosin kuumakäsiteltyjä, sillä tuoreita vihanneksia on vaikea pureskella riittävän hienoksi. Voit kokeilla tuoreena kuorittua kurkkua ja tomaattia.
Miksi emme suosittele keittoja päivittäiseen käyttöön?
Emme suosittele keittoja jokapäiväiseen ruokavalioon kahdesta syystä. Ensinnäkin keitoissa ei ole riittävästi proteiinia (poikkeuksena hernekeitto ja muut proteiinipitoiset keitot). Toiseksi keitto sisältää liikaa nestettä suhteessa koko annokseen. Kokemus on osoittanut, että keittojen jatkuva syöminen vaikuttaa samoin kuin syömisen ja juomisen yhdistäminen: keittoannokset muuttuvat vähitellen yhä suuremmiksi ja ylittävät pian suositeltavan ateriakoon. Keittojen sijasta kannattaa suosia esim. muhennoksia sekä pata- ja laatikkoruokia.
Muista huolehtia, että jokainen ateria sisältää riittävästi proteiinia, sopivasti kuituja, hiilihydraatteja sekä terveellisiä kasvirasvoja.
Ateriavinkkejä:
Aamiaiset
Munakokkeli tai munakas + näkkileipä avokadolla + (kuorittua) tuoretta kurkkua tai tomaattia tai haudutettuja vihanneksia;
Kaurapuuro (lisätty oliiviöljyä) + marjat / hedelmää + keitetty muna;
Pehmeäksi keitetty kananmuna tai raejuusto + haudutetut kasvikset (porkkana / [kesä] kurpitsa / kukkakaali / parsakaali tai tuore kurkku / tomaatti ilman kuorta) + peruna tai pehmeäksi keitetty tattari;
Voileipä (näkkileipä / ruispala + hummus / kevyt tuorejuusto / maksapasteijaa tai maksamakkaraa / raejuusto + kurkku).
Välipalat
Smoothie: maustamaton kreikkalainen jogurtti / skyr, banaani, marjat (ilman siemeniä), avokado, proteiinijauhe Avokado-munalevite näkkileivän kanssa
Hedelmä / marjat + raejuusto / maustamaton skyr / maustamaton kreikkalainen jogurtti / maustamaton rahka;
Lounaat ja illalliset
Pehmeäksi haudutettu uunikala haudutettujen vihannesten ja perunan kanssa;
Keitetty peruna, kurkku-raejuustosalaatti;
Liha-kasvispata (kanan liha / porsaanliha / jauheliha*, kikherneet, vihannekset (esim. kukkakaali, porkkana, punajuuri, peruna);
Kana-kikhernemuhennos vihannesten kanssa;
Jauhelihapihvi* vihannesmuhennoksen ja keitetyn perunan kanssa;
Kana-peruna-vihannesvuoka, joka on tehty maito-muna-seokseen
* Kaikille jauheliha ei välttämättä sovi rakeisen koostumuksensa vuoksi. Suositeltavaa on käyttää joko paistijauhelihaa (rasvapitoisuus alle 7 %) tai kanan jauhelihaa.