Sappikivet on isommaksi vaivaksi noin yhdelle kümmenestä potilaasta lihavuusleikkauksen jälkeen.

Yksi kymmenestä potilaasta, jolle on tehty lihavuusleikkaus, tarvitsee myöhemmin sappirakon poistoa sappikivien vuoksi. Sappikivien pääasiallisia aiheuttajia ovat nopea laihtuminen ja sappihappojen kiertomuutokset lihavuusleikkauksen jälkeen. Vaivoja aiheuttavat sappikivet muodostuvat yleensä kahden leikkausta seuraavan vuoden aikana. Myöhemmin niiden syntymisriski ei poikkea keskiarvosta. 

Sappikiviriskiä voidaan vähentää sekä lääkityksen että ruokavalion avulla. Lääkkeenä käytetään apteekista saatavaa ursodeoksikoolihappoa (reseptilääke). Sen käytön puolen vuoden ajan leikkauksen jälkeen on osoitettu vähentävän huomattavasti sappikivien syntymisriskiä. Kun esimerkiksi erään julkaistun tutkimuksen mukaan sappikiviä muodostui muuten sadalle tuhannesta leikatusta potilaasta, niin ursodeoksikoolihappoa käytettäessä kiviä muodostui vain 43 potilaalle tuhannesta. Lääkettä käytetään kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen (nopea laihtumisjakso). Lääkkeen hinta 50 %:n alennuksella on 14–15 euroa kuukaudessa, eli hieman alle 90 euroa puolessa vuodessa.

Myös ruokavaliolla voidaan vähentää sappikivien muodostumisriskiä. 80 % kaikista sappikivistä muodostuu kolesterolista. Sappikiviä muodostuu, kun maksa erittää enemmän kolesterolia kuin sappi pystyy liuottamaan. Kolesterolipitoinen ruokavalio, jossa on vähän kuituja, voi siis edistää sappikivien muodostumista.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että sapen liukoisuus paranee, kun veren lipidi- ja triglyseriditasot palaavat normaaleiksi ja sapen lesitiinipitoisuus nousee. 

Tämän perusteella voidaan antaa seuraavat ruokavaliosuositukset:

Tasapainota ruokavaliosi rasvat ja hiilihydraatit, sillä se auttaa normalisoimaan veren lipidi- ja triglyseriditasoja. Sitä varten:

• rajoita rasvan määrää ruokavaliossasi

• syö vähintään kolme kertaa viikossa kalaa ja korvaa osa eläinrasvoista kasvirasvoilla, kuten oliiviöljy, avokado, pähkinät ja mantelit

• käytä hitaasti imeytyviä ja runsaasti kuitua sisältäviä hiilihydraatteja (täysjyvätuotteet, vihannekset, marjat, hedelmät). Tutkimuksissa on myös havaittu, että runsaskuituinen ruokavalio vähentää sappikiviriskiä.

Syö lesitiinipitoisia ruokia, kuten kananmunankeltuainen, äyriäiset, täysjyvätuotteet.

Sapen liukoisuutta lisäävät myös useat kasvit/kasviuutteet, kuten maarianohdakeuute, voikukka, artisokka, kurkuma.

Älä syö liikaa papuja, sillä sapen kolesterolipitoisuus nousee papujen sisältämien saponiinien ansiosta. Myös soijassa on paljon saponiineja. Muu kasvisruoka suojaa sappikiviltä kuitupitoisuuden ansiosta.

Syö säännöllisesti äläkä jätä aterioita väliin.